Kuun rooli ilmaston säätelyssä

Maahan vaikuttavat vetovoimallaan Aurinkokuntamme kappaleet, Aurinko, planeetat ja Kuu. Ne muuttavat Maan rataliikettä, pyörähdysaikaa ja pyörimisakselin asentoa. Ne vaikuttavat vuorovesi-ilmiöön lukuisin eri syklein ja tätä kautta ilmeisesti myös merivirtoihin ja niiden kautta ilmastoon. Aikakausien kuluessa tapahtuneet muutokset noudattavat tunnetusti ainakin Milankovićin jaksoja, jotka vaikuttavat auringonvalon jakautumiseen maanpinnalla ja sitä kautta ilmaston hitaaseen muuttumiseen.

Kuun osuutta on tutkittu pitkään, itse asiassa jo muinaisten sivilisaatioiden toimesta. Tutkimusta vaikeuttaa esimerkiksi epävarmuus Kuun rataliikkeen historiasta ja Aurinkokunnan kaoottisuus.

Duken yliopiston fyysikko Nicola Scafetta historiasta

 

”Monien mielestä voi olla yllättävää, että planeetaarinen jaksottainen vaihtelu (planetary oscillation) todennäköisesti on merkittävä tekijä maapallon ilmastojärjestelmässä, kuten tässä asiakirjassa esitetään.

Tämä on kuitenkin se tapa, jolla muinaiset sivilisaatiot tulkitsivat ja ennustivat ilmastonmuutosta jo vuosituhansien ajan. Tähän tarkoitukseen he  rakensivat kehittyneitä tähtitieteellisiä observatorioita.

Ptolemaius totesi, että eetterin liikkeet (eli heliosfäärin heilahtelut, joita aurinko, kuu ja planeetat ohjaavat) muuttavat maapallon ilmakehän ylimpiä osia (jonka uskottiin olevan tulen tekemä), joka sitten vaikuttaa alailmakehään, ja sitä kautta edelleen maaperään ja veteen, kasveihin ja eläimiin, ja myös ihmisiin.

Kepler totesi, että ilmakehän oli vastattava taivaalliseen harmoniseen ohjaukseen ja sanoi, että tämä vaikuttaa luontoon aivan kuten musiikin harmoniat saavat maanviljelijän tanssimaan. Planetaarisia harmonioita käytettiin laajasti ihmisen historian tulkintaan ja monsuunisateiden syklisen esiintymisen ennustamiseen.

Nykyään monet hylkäävät tämän muinaisen tieteen astrologiana, ehkä tajuamatta, että kalenterit ja valtameren vuorovesimallit ovat peräisin astrologiasta. Nykyään nämä mallit on tieteellisesti hyvin selvitetty.

Itse asiassa antiikin astrologia oli sekoitus tosiasioita, jotka kuvaavat tähtitieteellisiä ja geofysikaalisia ilmiöitä ja taikauskoa, ja ymmärtämällä tämä Kepler varoitti, että “Ei pidä heittää lasta pesuveden mukana”.

Nicola Scafetta ”

 

 

Ipcc ei huomioi luonnollisia planetaarisia vaikutuksia 

IPCC:n julkaisemien ilmastomallien ennusteaika ei skenaarioissaan huomioi mitään tällaisia kuun vuorovesivaikutuksia, eivätkä mallit ole simuloineet valtamerien heilahteluja [tai pilviä, konvektiota, painovoima-aaltoja, auringon pidempiä syklejä, tulivuoria jne.].

IPCC sulkee pois luonnolliset planetaariset vaikutukset ilmastoon ja käyttää täysin riittämättömiä ilmastomalleja, jotka eivät kykene simuloimaan todellista luonnollista vaihtelua. Osa malleista saattaisi simuloida ilmastoa paremmin, jos malleihin syötettävät skenaariot kattaisivat puuttuvia tekijöitä.

 

 

Apart from the known influence of the Moon on tidal sedimentation patterns, this evidence suggests that lunar gravitation also modulates the cosmogenic nuclide record through these 133-yr and 209-yr cyclical patterns. Because the 133-yr cycle is strongly featured in solar declination data, modelling of insolation shows patterns of sudden and extreme insolation change, especially at high latitudes. Multiple lines of evidence suggest that the Sun and Moon produce tidally-forced climate signals of Earth’s ocean and atmosphere at multiple time scales, where precession, perihelion, perigee, lunation, and nutation are key components.

Abrupt climate change: correlations of astronomical forcing with the 1470-yr quasi-periodicity

Pin It on Pinterest

Share This