Turha hiililaki

Kuviteltua ilmastonmuutosta käytetään keppihevosena monessa asiassa ja myös aluepolitiikan välineenä. Jos näin ei olisi Suomeen ei tarvitsisi laatia lähinnä suurten kaupunkien lämpöenergian hintaa nostavaa ja energianhuoltovarmuutta heikentävää hiilen kieltolakia, joka osoittaa taitamatonta johtamista tai aluepoliittista teatteria näin vaalien kynnyksellä.

Ajatellaanpa vaikka Ruotsia, joka tuottaa n. 45 % sähköstään ydinvoimalla ja n. 45 % vesivoimalla. Siksi se taannoin nosti hiilen veron niin korkealle, ettei se kilpaile näiden haluttujen päätuotantomuotojen kanssa, mutta talvella kaikkein kylmimpään aikaan voidaan hiilellä turvata lämpö Tukholmassa ja sen ohella syntyy myös sähköä juuri kaikkein kovimman sähkön kulutuksen aikaan.

Suomen hallitus puolestaan nosti 2015 maakaasun veron niin korkeaksi, ettei sitä kannata polttaa kuin pakosta siinä tilanteessa, kun muu tuotanto ei riitä. Niinpä juuri tuo korkeampi maakaasuvero oli hallituksen ohjauskeino, joka johti hiilen käytön lisääntymiseen vuoden 2015 jälkeen ja nyt sitten sitä korvaamaan tullut hiili on kiellettävä lailla.

Pääkaupunkiseudulla voitaisiin helpohkosti siirtyä hiilestä puhtaampaan maakaasuun Espoossa, Vantaalla, Hana- ja Salmisaaressa, jos halutaan. LNG-terminaali rakentamalla saadaan kaasua muuallekin Suomeen ja kilpailua maakaasun hintaan, eikä oltaisi sen suhteen riippuvaisia Venäjästä.

Tämä ei vaan sovi poliittisiin kuvioihin, joissa kuvitellaan maaseudun risujen ja metsäteollisuuden sivuvirtojen riittävän myös kaupunkien lämmitykseen. Samalla sallitaan suuripäästöisimmän turpeen poltto energian tuotannossa. Aluepolitiikka ajaa siis edelle myös kuvitellun ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Hiilen polton kieltävän lain voisi ymmärtää, jos laki kieltäisi uusien hiilivoimalaitosten rakentamisen, mutta vanhat saisi käyttää teknis-taloudellisen käyttöikänsä loppuun varsinkin, kun ollaan EU:n päästökaupassa, eikä Suomen kieltolaki vaikuta EU:n tason päästöihin yhden CO2-gramman vertaa.

 

Suosiiko hallitus valtionyhtiö Fortumia?

Onko hallituksella päättäväisyyttä lopettaa myös Fortumin ulkomailla tapahtuvat päästöt, vai suosiiko valtio omaa yhtiötään vapailla sähkömarkkinoilla muiden toimijoiden kustannuksella?

Fortumhan tuottaa Venäjällä päästökaupan ulkopuolella tuossa päästökauppaparatiisissa 17 milj.tonnia hiilidioksidia joka vuosi ja nyt Fortum osti Uniperin myötä 63 milj.tonnia vuotuisia hiilidioksidipäästöjä Saksasta. Samoten Fortumin omistama Suomen suurin hiilenpolttaja Meri-Porin lauhdelaitos on vapautettu hiilen käyttökiellosta, koska se saa lain voimaantulon jälkeenkin polttaa hiiltä huonolla 40 % hyötysuhteellaan, koska on päässyt ns. tehoreservin suojiin.

Tuo Fortumin ulkomailla tapahtuva vuotuinen CO2- päästö on kaksi kertaa enemmän, mitä Suomi päästää ilmoille yhteensä. Olisiko hallituksella päättäväisyyttä tehdä sillekin jotain?

 

EU:n taso

EU on pyrkimässä niin sanottuun nettonollapäästötasoon vuoteen 2050 mennessä, joka on mahdoton toteuttaa nykyisellä EU:n sisäisten päästöjen taakanjaolla. Tämän nurinkurisen taakanjaon myötä EU:n kokonaispäästöt itse asiassa vain lisääntyvät.

EU:n ilmastopolitiikan skitsofreenisuus kiteytyy siihen, että niissä maissa, joissa investoinnit olisivat suhteessa edullisimpia (esim. Puola, Romania ja Bulgaria) pyritään minimaalisiin päästövähennyksiin. Sitä vastoin arktisessa, kylmässä, pimeässä ja vähäpäästöisessä Suomessa, jossa investoinnit ovat suhteessa kaikkein kalleimpia ja hyödyt kaikkein pienimpiä, pyritään maksimaalisiin päästövähennyksiin muidenkin kuin energiantuotantosektorin osalla. Suomihan on jo ennestään sitoutunut vähentämään taakanjakosektorin eli liikenteen, maatalouden, rakennusten lämmittämisen sekä jätehuollon CO2-päästöjä 39 % vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 lähtötasoon nähden.

Tämä EU:n tavoite 2050 on mahdollista toteuttaa, mikäli Saksa, Puola, Romania ja muutama muu kivihiileen erityisen vahvasti luottava maa sitoutuvat konkreettiseen aikatauluun kivihiilituotantonsa alasajosta.

Niinpä ministeri Kimmo Tiilikaisen on ensi viikon Katowicen kokouksessa mitattava, ovatko maat, jotka tuottavat yli 35 prosenttia sähköstään kivihiilellä, valmiita sitoutumaan kivihiilestä luopumiseen vuoteen 2050 mennessä.

Jyrki Itkonen, DI, eläköitynyt voimalaitospäällikkö

Pin It on Pinterest

Share This